ESITTELY

Hei ja tervetuloa tutustumaan Wictoriinan kenneliin.

Olemme eläinrakas perhe Keski-Suomesta. Asumme 28 km päässä Jyväskylästä Uuraisilla. Rakensimme tänne vuonna 2012. Perheeseemme kuuluu mieheni Pekka ja kolme lastamme Luna (s.2008), Stella (s.2010) ja Oliwer (s.2015). Karvaiset jäsenemme ovat leonberginkoiramme Manta ja Lotta sekä kultaisetnoutajamme Jenna. Sijoituksessa minulla on kaksi kultaistanoutajaa Hilma sekä Hippu. 

Olemme yrittäjäperhe keski-suomesta. Koirien kanssa käyn etupäässä lenkeillä, näyttelyissä ja toimin aktiivisesti koira yhdistyksessä. Mieheni Pekka käy metsällä ja lenkkeilemässä myös koirien kanssa. Tyttäremme taas ottavat hyvin usein koirat leikkeihinsä mukaan asiakkaiksi, vaatemalleiksi, hipaksi, hiekka kakkujen”koemaistajiksi” tai hellyyskaveriksi. Saavat meillä koirat kyllä ihan koiriakin olla aina välillä. Meillä koirat ovat osa normaalia perhe-elämää. Meillä ei ole mitään erillisiä kenneltiloja vaan koirat ovat siellä missä ihmisetkin. Kaikki koiranpennut jotka meillä kasvavat tottuvat meidän perheen vauhdikkaaseen elämään ja ääniin vaikka minkälaisiin. Pentumme ovat olleet erittäin sosiaalisia ja reippaita.

Olen ns. toisen polven kasvattaja. Äitini Anneli Räty kasvattaa kennelnimellä Leoniitan ja minä kennelnimellä Wictoriinan. Kennelnimeni hain heti täytettyäni 18 vuotta eli vuodesta 1995 asti olen koiria kasvattanut.

Kasvatustyössäni pidän erittäin tärkeänä koirien luonnetta, terveyttä ja ulkonäöltään mahdollisimman lähelle rotumääritelmää (tosin kauneus katsojan silmissä). Jotta meillä jokaisella olisi ihana Leo tai Kultsu kotona.

Toimin Leonberginkoirat ry:n hallituksessa jäsenenä että Jalostustoimikunnassa puheenjohtajana. Mielelläni nämä tehtävät vastaanotin, onhan rakkauteni rotuun niin syvää, ja toivon voivana sille, myös jotain antaa.

 

Älä epäröi ottaa yhteyttä, jos kiinnostuit roduista, pennuista tai haluat muuten vain kysellä. Parhaiten minut tavoittaa puhelimella tai sähköpostilla. Reissussa ollessa tule nykimään hihasta.

Terveisin, Viktoria

puh. 045-1140725

viktoria.raty@gmail.com

Meille on syntynyt Kultaisennoutajan pentuja luovutus aikaisintaan 30.9.2016?

Meille on syntynyt kultaisennoutajanpentuja ja vielä on vapaana sekä uroksia että narttuja. Lisätietoja pentu-sivulta 

Uutiset

Kultaisennoutajan pentuja tulossa arvioitu syntymä aika 5.9.2020

23.08.2020 12:25

Leo pentuja

13.01.2016 00:00
Mantan ja Ruuperin jälkeläiset ovat syntyneet ja heitä tulikin reipas määrä 8 urosta ja 6...

Pentukuumetta

09.01.2016 20:40
Meidän perheessä on nautittu talven tulosta. Lunta vielä toivottaisi että pääsisi hiihtämään ja...

Internet sivut avattu

07.01.2016 19:15
-Uusi verkkosivumme on auennut tänään. Minä unohdin uusia sopimukseni wictoriinan.com sivustolle ja...